Pieni esikoisemme, Trumanki "työnimeltään", on ilmoittanut olemassaolostaan hennoin potkuin! Liikkeet tuntuvat vahvistuvan päivä päivältä, joten jännityksellä odotamme tulevaa.. :)

Raskausviikkoja on nyt siis kasassa 19+6 ja perjantaina on meno rakenneultraan! Jännittää aika paljon että minkälainen kaveri sieltä ruudusta sitten näkyy :) Tämä mahamöyrijä on meille molemmille ensimmäinen, joten ei kumpikaan oikein tiedä mitä kaikkea tähän raskaana olemiseen kuuluu! :) Tulokas on hyvin tervetullut, sillä pidemmän aikaa ollaan jo perheenperustamisesta puhuttu ja ollaan sitä suunniteltu ja yritettykin.. Ensimmäinen konkreettinen ja vakava vauvakuume iski noin pari-kolme vuotta sitten, jolloin mies hommasi minulle kissan.. Ennestäänhän meillä oli jo koira :) Vauvakuume ei kadonnut mihinkään, mutta kissa sai hyvän kodin ja paljon rakkautta!

Ollaan seurusteltu jo yli viisi vuotta ja kolmisen vuotta majailtu saman katon alla. Yhteisiin vuosiin on mahtunut kaikenmoista ja monessa vellissä ollaan möyritty.. Mottomme onkin: "maailmasta ei löydy enää yhtäkään parisuhde-kriisiä jota ei oltais jo käyty läpi". Kaiken kokemamme jälkeen ollaan kuitenkin vielä yhdessä ja läheisempiä kuin ikinä :) Mies on samalla mulle puoliso ja paras kaveri, mun paras ihminen jos näin voisi sanoa :) Ja maaliskuussa meitä onkin sitten kolme <3

Raskausaika on lähentänyt meitä entisestään ja miehestä on kuoriutunut ihan uusia puolia. Siitä on tullut super-huolehtivainen. Mikä on sinänsä tosi herttaista :´) Kun koin "aamupahoinvointia" joka siis tässä taloudessa tarkoitti ympärivuorokautista krapula-olotilaa ja melkeimpä jopa muuttoa kylpyhuoneeseen, mies seisoi oven suussa ja yritti tarjota kaikenmaailman ruoka-aineita ja juomia parantaakseen oloani. Siinä vaiheessa teki mieli täräyttää toista turpaan kun itse tyhjennät vatsan sisältöä ja toinen tarjoaa mandariinia sanoen "se saattaisi helpottaa". Hyväähän se kuitenkin tarkoitti ja toisinaan se jopa kantoi peitot ja tyynyt kylppäriin ja käpertyi viereen makaamaan ja lohduttamaan kun itsellä meinasi voimat loppua <3 Kaikista ihaninta oli huomata että oikeasti toinen välittää ja rakastaa niin paljon, vaikkei sitä aina huomaa edes arvostaa! Ja lopulta pahoinvoinnista pystyi jo heittämään huumoria. Kun oksensin mandariinin palasia, analysoin niiden ulkonäköä ja totesin niiden näyttävän vähän kultakaloilta. Huumori oikeasti helpotti vähän sitä väsynyttä ja karseaa olotilaa minkä se pahoinvointi aiheutti.

Alkuraskaus oli siis ainakin omalla kohdallani silkkaa kidutusta, viikosta 6 johonkin viikkoon 17 oksensin lähes jatkuvasti. Välillä oli hiukan parempia kausia ja päiviä, mutta pääsääntöisesti voin pahoin ympäri vuorokauden lähes joka päivä. Normaali arki tuntui välillä erittäin haastavalta kun pelkkä kaupassakäyntikin vaati ponnisteluja ja koko asuinalueelta ei varmaan löydy puskaa joka ei olisi joutunut buglauksen kohteeksi. Lisäksi en edes uskalla ajatella mitä naapurit ajattelevat minusta... Kuljen ulkona zombien näköisenä koira talutushihnassa ja joka kolmannella askeleella tyhjennän vatsalaukkuani tien reunaan. Vaikka hyvän asian puolestahan siinä buglailtiin, mutta eipä ne naapurit sitä tienneet.

Ja jos erehtyi panostamaan ulkonäköönsä ja meikkasi, samantien kun viimeiset ripsiväri-sivallukset oli hoidettu, tuli kiire oksentamaan ja lopputulos näytti siltä kuin olisin juuri noussut haudasta. Muutenkaan olo ei ollut kauhean hehkeä kun haisi kokoajan oksennukselta, joten mieluiten vietin aikaani kotioloissa. Nyt kun pahoinvoinnit alkavat olla takanapäin, tai eivät ainakaan ole enää jokapäiväisiä, voin kertoa että raskaana oleminen on ihanaa :) <3

Perjantaina siis saadaan tietää tulokkaasta tarkempia tietoja ja ehkä sitten taas raskaudesta tulee vähän "konkreettisempaa". Ja toivottavasti kaikki on kunnossa! Maha ei ole vieläkään kasvanut kauheasti ja ulkopuoliset eivät ole vielä arvanneet mitään.. Lisäksi viime neuvolakäynnistä on kulunut jo kuukausi, joten emme ole kuulleet sydänääniäkään sen jälkeen. Kotikonstein mies on koittanut tyhjillä vessapaperirullilla kuunnella josko siellä pienen sydämen lyönnit kuuluisi, mutta toistaiseksi on ollut hyvin hiljaista. Liikkeetkään eivät vielä tunnu ulospäin, joten tällä hetkellä mies ei voi vielä mitenkään itse "kokea" masuasukin olemassaoloa. Mutta eiköhän tämäkin asia korjaannu parin viikon kuluessa kun pieni ihme kasvaa ja vahvistuu :)